Olen seurannut suurella mielenkiinnolla Sote-soppaa. Voisinpa lyödä tuosta vaikka vetoa ettei tuo tule onnistumaan.
Jos tarkoitus on viedä päätösvalta kunnilta maakunnille niin tuo tulee vaatimaan melkoisen remontin perustuslakiin.
Perustuslakivaliokunta on jo aiemmin yksimielisesti todennut ettei onnistu ilman perustuslain muuttamista. Ihmettelen miksi tätä lakipakettia valmistellaan kun tämä perustuslakiasia on vielä täysin auki. Perustuslain muutos vaatisi eduskunnassa määräenemmistön ja sitä tuskin löytyy.
Onhan tässä toki hienoja ajatuksia hoitaa terveyspalveluja keskitetysti ja antaa valinnanvapaus kuntalaisille sekä yrittää hakea säästöjä mutta samalla unohdetaan kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet tähän uudistuksen sisältöön eli se mitä meille kuntalaisille perustuslaissa on alunperin turvattu.
Eikö tätä uudistusta olisi voitu hoitaa vanhan hyväksi koetun järjestelmän pohjalta? Säilyttää perusterveydenhoito nykyisellään ja täydentää sitä palveluseteliuudistuksella jolloin kuntalaiset olisivat saaneet sen haluamansa valinnanvapauden. Nyt sitten ollaan luomassa kallista uutta hallintomallia mikä varmasti maksaa ja paljon. Mitään säästöjä tästä ei voi millään muotoa syntyä. Siihen minä en usko. Sanokoot muut mitä haluaa.
Kuka takaa uudistuksen jälkeen meille sen, että saamme parhaan mahdollisen palvelun ilman että kustannukset nousevat?