Tykkää painike body

5.2.2017

Pakolaisten kotouttaminen ei tule onnistumaan

Kun turvapaikanhakijoita alkoi virrata Suomeen niin puoluejohtajat antoivat yhteisen kannanoton millä haluttiin edistää pakolaisten kotouttamista suomalaiseen yhteiskuntaan. Missään päin maailmaa tuo kotouttaminen ei ole onnistunut niin että vieras kulttuuri olisi sulautunut valtaväestöön. Heitä jopa kielletään integroitumasta meidän "vääräuskoisten" kanssa. Tätä täällä ei ymmärretä. Pakolaisten puolestapuhujia kyllä riittää.
Pakolaiset hakeutuvat omiensa luokse ja alueet slummiutuvat helposti omiksi kylikseen. Silloin ei opita myöskään uutta kieltä mikä on ehdoton edellytys jotta voisi saada työtä ja opiskella. Esimerkkejä löytyy hyvinkin läheltä kuten Ruotsista ja Tanskasta missä vierasmaalaiset ovat vallanneet kokonaisia asuinalueita kantaväestön muuttaessa turvallisempaan ympäristöön. Asuntojen hinnat ovat romahtaneet. Nyt jo Helsingin Vuosaaren kupeessa on kokonaisia kerrostaloja pakolaisten hallussa.

Katso aiheesta Sharialakia Tanskassa YLE Areena ulkolinja. Kyseinen dokumentti näyttää sen kaiken, miksi maahanmuuttajien sopeutuminen tanskalaiseen yhteiskuntaan on kangerrellut vuosikymmenien ajan. Tämä sama toistuu nyt myös Suomessa.

Ruotsissa Göteborgissa rikollisuus rehottaa, huumeet ovat arkipäivää ja erilaiset ryhmät taistelevat reviireistään. Kantaväestö on joutunut pakenemaan toisaalle.
Jos asialle ei tehdä mitään olemme saman ongelman edessä. Ruotsalaisen poliisijohtajan neuvosta suomalaisille raportoi Iltasanomat.

Peruskoulun päättäneistä maahanmuuttajataustaisista oppilaista suurin osa ei saa edes päättötodistusta jolloin jatko-opinnoilta katkeaa tie ja he siirtyvät sosiaaliavun piiriin. Opetusministeriö on laskenut, että Suomessa jokainen väliinputoaja maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa elämänsä aikana. Maahanmuuttajataustaisilla tämä syrjäytyminen on vieläpä kolme kertaa suurempaa kuin kantaväestöllä.
Kannattaa lukea myös juttu Aftonbladetista. Yllätyt takuulla.

Suurin osa näistä pakolaisista on seikkailijoita jotka käyttävät hyväkseen eri maitten hyväntahtoisuutta. Toki on joukossa varmasti oikeastikin hätää kärsiviä mutta se on pieni vähemmistö. Nuorista turvapaikanhakijoista 65% on osoittautunut kuitenkin huijareiksi kun ovat valehdelleet ikänsä. Kummeksua pitää kun miltei jokaiselta turvapaikanhakijalta on passi kadonnut mutta älypuhelin on tallessa.

Monesta Euroopan maasta saa ilmaisen ylläpidon ja vieläpä kuukausirahaa. Suomessa nuo toimeentulorahat ovat parhaimmasta päästä mikä luonnollisesti houkuttelee turvapaikanhakijoita. Jos onnistuu saamaan pysyvän oleskeluluvan Suomesta niin rahaa jää vieläpä kotiin lähetettäväksi ja kun lainsäädäntö edesauttaa perheitten yhdistämisessä niin perässä tulee koko suku.

Maahanmuuttajiin pitäisi suhtautua paljon kriittisemmin. Kuinka helppoa onkaan ääriainesten soluttautua turvapaikanhakijoitten joukkoon kun maahantuloon ei tarvita passia eikä viisumia. Ilman passia ja viisumia saapuvilta pitäisi sulkea ehdottomasti rajat. Samoin ne joilta turvapaikka on evätty tai ovat hukanneet passinsa tulisi välittömästi palauttaa siihen maahan mistä ovat tulleetkin. Päättäjät pehmoilevat, eivätkä osaa arvioida kuka on oikeasti avun tarveessa. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla kovin vaikeata kun näkee hyväkuntoisia hyvin pukeutuneita terveitä nuoria miehiä maleksimassa kaduilla ja ostoskeskuksissa. Missä ovat naiset ja lapset?

Myös Kempeleessä päättäjät haluavat mielellään hyvistellä eivätkä nähdä koko totuutta. Meitä kuntavaaliehdokkaita on siis moneksi. Kannattaa kysyä mitä mieltä he ovat pakolaisten muuttamisesta Kempeleeseen.
Haluavatko he muuttaa Kempeleen keskustan ja kauppakeskus Zeppeliinin maahanmuuttajien vetelehtimispaikaksi kuten Oulussa kauppakeskus Valkea jo on? Kaleva uutisoi, että vuoden 2017 kolmen kuukauden saldo 258 poliisitehtävää Valkeassa. Siellä helposti kärjistyvät kantaväestön ja joutilaitten turvapaikanhakijoitten välit. Turvattomuus lisääntyy väistämättä jos asialle ei tehdä jotain.

Katso Kempeleen nykyisten valtuutettujen kanta pakolaisiin täältä. Uusien ehdokkaitten osalta se selviää vain kysymällä.



Lisää aiheesta

Turvapaikanhakijat tyytymättömiä olosuhteisiinsa Oulussa