Tykkää painike body

20.12.2011

Yhteinen halu onnistua vai onko?

20.12.2012

Suuri osa valtuutetuista äänesti itse hyväksyimiään arvoja vastaan.

Valtuuston kokouksessa 19.12.valtuutetut joutuivat päättämään tekemästäni neuvoa antavasta kansanäänestyksestä Esitin aloitteessani, että kuntalaisia tulee kuulla erilaisissa yhteenliittymissä vaikka Lakeuden yhteinen palvelualue onkin torpattu. Valtuuston hyväksymässä Strategia 2015 ohjelmassa on määritelty tarkkaan, että kuntalaisia pitää kuunnella ja antaa heidän vaikuttaa asioihin. Puhutaan kauniita sanoja arvoista; kuntalaislähtöisyydestä, yhteisöllisyydestä jne.
Hävisin esitykseni suurelle enemmistölle. Suuri osa valtuutetuista äänesti itse hyväksyimiään arvoja vastaan.
Näin tärkeässä asiassa kuin kuntaliitos tai yhteinen palvelualue ei haluta kuunnella meitä kuntalaisia. Uskomatonta!

Kokouksen päätteeksi survoinkin koko ohjelman valtuustosalin roskapönttöön.

19.12.2011

Tieyhteys Linnakankaalta Metsokankaalle

20.12.2011

Kuntalaisten aktiivisuus ei mennyt hukkaan.


Itse tein jo vuonna 2009 valtuustoaloitteen missä kiirehdin tieyhteyden kaavoitusta ja rakentamista.

Myös elinvoimavaliokunta missä olen edustettuna on vienyt hanketta voimakkaasti eteenpäin.

Budjetin valmistelun yhteydessä tien rakentamista yritettiin torpata jos minkälaisilla verukkeilla.

Valtuuston kokouksessa 19.12. tien rakentamisen puolesta tehtiin kaksikin eri esitystä. Pohjaesityksenä oli kunnanhallituksen oma esitys aloittaa rakentaminen ensi vuonna 475.000 euron summalla ja saattaa tie valmiiksi vuonna 2013. Tämä esitys olisi jättänyt tien rakentamisen pahasti kesken vuonna 2012.
Kannatin ja äänestin esityksen puolesta rakentaa tie kokonaan valmiiksi ensi vuonna 2012. Kun taas SDP:n valtuustoryhmä teki esityksen jakaa määräraha tasan kahdelle vuodelle. Nämä esitykset menivät äänestyksessä ensin vastakkain. Hävisimme esityksemme SDP:n esitykselle osan keskustalaisten mennessä SDP:n taakse.
Lopulta äänestyksessä oli enää SDP:n esitys vastaan kunnanhallituksen esitys. Aikaisemmin SDP:n esitystä kannattaneet keskustalaiset käänsivätkin takkinsa ja äänestivät lopulta kunnanhallituksen esityksen puolesta, mutta hävisivät äänestyksessä. Näin meidän enemmistön päätöksellä 21-20 tien rakentaminen alkaa heti tammikuussa ja työt saatetaan loppuun vuonna 2013.
Ensi vuodelle on varattu miljoona euroa ja seuraavalle vuodelle 2013 sama summa.

Kuntalaisten aktiivisuus ei mennyt hukkaan. Tie rakentaminen aloitetaan vaikka valmista ei heti tulekaan.